AleksiB ja ENCE

Esports Haastattelu Uutinen

Tiesitkö, että Aleksi Virolainen alkoi ensin pelata League of Legends peliä , mutta pelin taso Suomessa ei ollut pelin huippuaikoinakaan kovin korkea, joten sitä kautta ei olisi ollut tietä kansainväliselle tasolle. Aleksi käsittelee omaa historiaansa tässä allaolevasta YouTube haastattelussa tältä päivältä

Aleksi pelasi Jungleroolia LoL -pelisä suomalaisessa joukkueessa ennen CS:GO. Mutta LAN Assemblystä kaikki lähti, jolloin Aleksi huomasi, ettei LoL pelaamisessa ollut tulevaisuutta. Mutta samalla hän oli jo löytänyt CS:GO:n, ja osallistui Assemblyssä 2012 CS:GO turnaukseen, ei voittanut mutta huomasi, että peli kiinnosti enemmän ja oman joukkueen kautta alkoi tulla tulostakin.

Aleksi kertoo tässä haastattelussa mm. niistä tapahtumista, menneinä vuosina, kun suomalaiset organisaatiot eivät antaneet nuorille 16-17 vuotiaille mahdollisuuksia nousta paremmalle tasolle. Aleksi itse kertoo antaneensa Sergejlle ja OttoNd:lle mahdollisuudet nuorena. Aleksin mielestä Suomessa ongelmana on johtajatyyppien puutos, kukaan ei halua ottaa johtajan roolia.

Toisena henkilönä haastattelussa ollut LEGIJA eli saksalainen Nikola Ninic kertoi omasta näkemyksestään, että suomalaiset ovat tuttuja siitä, että pelaajat vaihtelevat joukkueesta toiseen top 5 joukkueiden kesken, mutta muualta ei tule pelaajia. Itse haastattelija Thorin heittää vettä myllyyn sanomalla, ettei Suomessa anneta tiimeille aikaa kehittyä. Nikolalla on oma historiansa Allusta mousesportstin ajalta.

Aleksi puhuu haastattelussa myös suomalaisten hiljaisuudesta ja siitä, ettei ongelmista puhuta ennenkuin päätökset ovat jo tehty, kuten olemme nyt nähneet viimeisen vuoden aikana ENCE:n kanssa.

Leave a Reply