Riotin suunnitelmat vuodelle 2021 etenevät, siinä missä League of Legends hankkeet etenevät ja Wild Riftin asemaa vankistetaaan, tämä on myös Valorantin ensimmäinen viralllinen turnausvuosi. Valorantissa Riot on edennyt kuten aiemmin, ottamalla mukaan ulkopuolisen turnausjärjestäjän: Nerd Street Gamers. Nerd Street Gamers hoitaat tänä vuonna ensimmäisen vaiheen Valorant Champions tourista sekä maaliskuun Major turnauksen. Nerd Street Gamers hoitavat kaiken mikä liittyy turnauksen hallintaan.
Fortnite hiipumassa
Epic Games toi Fortniten e-urheilun joukkoon todella isolla satsauksella, mutta käytettyään jopa 100 miljoona dollaria palkintorahoina, rahoitus on tippunut nyt vuosittain alas, 2018 – 2019- 2020 ja nyt 2021, jopa siinä määrin, että Fortniten parissa ammattilaisina pelanneet ovat jo menettämässä uskonsa peliin. Fortnite oli tullessaan melkoinen kulttuurishokki, ja niin lapset kuin aikuiset pelaajat innostuivat pelistä.
Viime vuonna pelin turnaukset jakoivat 17 miljoonaan dollaria, mutta Epic Games lisäsi nyt kolme miljoonaa lisää vuodelle 2021, eli jaossa on kuitenkin 20 miljoonaa dollari vuoden turnauksiin.
Lisääntynyttä rahaa on ehtinyt kommenoida mm.. entinen Cloud9:n Fortnite ammattilainen Christian “Criz” Rizk, joka uskoo että pelkästään rahan lisääminen ei ollut se, mitä pelaajat odottivat vaan enemmänkin itse pelijärjestelmän kehittämiselle olisi tarvetta.
Uskon että tämä oli hyvä alku eteenpäin ja näyte, että Epic kuuntelee pelaajia ja näiden toiveita pelin kehittämiselle. Pelissä on paljon mahdollisuuksia tehdä siitä tulevaisuudessa entistä parempi eSports laji.
Christian “Criz” Rizk
Samaa mieltä on myös oman taginsa takana piilotteleva Fortnite valmentaja “Arab“, jonka mielestä tämä liike oli oikean suuntainen. Hän odottaa vielä myös uudistuksia pelin ranking-systeemiiin.
Enthusiast Gamingille sopimus Samsungin kanssa
Samsung tulee näkymään Luminosity Gamingin vaatteissa ja sosiaalisen median kanavissa sekä sponsoroimassa EGLXssä, Enthusiastin vuotuista pelialan messua.
ESL operoimaan Heartstone Esports järjestelmää
ESL Gaming on julkistanut kahden vuoden sopimuksen Blizzard Entertainmentin kanssa, ja tulee järjestämään nyt sekä Grandmasters ja Heartone Masters tourit ja jaossa on näissä yhteensä kolme miljoonaa dollaria palkintorahaa vuodessa.
Sopimus on jatkoa Starcraft II ja Warcraft III sopimuksille, jotka ovat jo antaneet näiden turnaushallinnan ESL:lle ja DreaHackille vuosille 2021 ja 2022.
Allied Esports on myynyt World Poker Tourin
Nasdaq listattu Allied Esports on myynyt WPT:n yksityiselle investointiyritys Element Partnersille 78,25 miljoonan dollarin hinnalla. Kauppa vaatii vietlä Allied Esports hallituksen hyväksynnän, ja kauppa varmistunee helmikuun alkupuolella.