Harmaa päivä ENCE:lle

Joukkue Peli Uutinen

Jossain päin Suomea kuulemma tänään paistoi aurinko, mutta se ei tehnyt sitä ENCE:n CS:GO eikä PUBG Joukkueille. Ensimmäiseksi oli aamuottelussa vuorossaan voittoputkeen päässyt ja samalla jo TOP30 Ranking sijoitukselle itsensä saanut ENCE:m CS:GO tiimi. Vastaan asettui ennakkokäsitysten perusteella hieman heikommassa hapessa oleva sAw tiimi, mutta kuinkas kävikään?

Käytännössä vain ENCE:n puolalaispelaaja Pawel “dycha” Dycha pleasi sillä tasolla, mikä häneltä on viime otteluissa totuttu näkemään, mutta vastaavasti Joonas “doto” Forss ja nuori Lotan “Spinx” Giladi eivät onnistuneet, ja portugalilaistiimin toiminta oli tänään varsin ennakkoluulotonta ja ennenkaikkea onnistunutta. sAw vei ottelun suoraan kahdella kartalla eli ensin ENCE:n oman kartan Trainin 16-11 ja oman valinnan Nuken vielä 16-11, eikä ENCE:llä oikeasti ollut mitään jakoa tänään. Totta kai jos molempien otteluiden puolessa välissä olisi tullut parempia henkilökohtaisia ratkaisuja, olisi tulos voinut olla toinen, mutta näin ENCE siirtyy treenaamaan, päästyään nyt ranking sijalle 26.

ENCE ja Korea

ENCE:n Korean valloitus jatkui tänään päivällä viikkokamppailujen merkeissä. Korean turnaus on melkoinen koitos kaikille joukkueille, mutta myös mahdollisuus parhaille kerätä kunnon voittopotit.

Ensimmäisen viikon WEEKLY SURVIVOL ottelut ovat käynnissä ja joka viikon parhaat saavat aina kerättyä rahaa ja viikon ensimmäinen paras oli Susquehana Soniqs, joka otti viikon kymppitonnin. Toisella kierroksella voittajaksi ylsi Infantry saaden 6000 dollaria, kolmannen kierroksen voitti NaVi saaden 5000 dollaria. ENCE pääsi mukaan kierrokselle 9, jonka voitti TSG, ENCE:N ollessa kohtuullisesti neljäs. Kierroksella 10 ENCE oli kuudes voittajan ollessa TSM ja päivän viimeisessä ENCE oli seitsemäs voittajan ollessa 4AM, ja näin mennään huomenna eteenpäin.

Viikon ykkönen Soniqs tulee USA:sta ja sillä on PUBG:n lisäksi joukkueet R6S ja Rocket Leaguessa. Organisaatio on perustettu 2019 ja se on kerännyt vajaat 190 000 dollaria voittorahoja. Voittorahat on kerätty nimenomaan PUBG turnauksista USA:ssa.

Leave a Reply