Suomiesports, suomalaiset pelaajat ja suomalaiset ottelut

Esports Pelaaja Uutinen Yleinen

Lauantain kunniaksi olemme lisänneet sivustolle SEUL ry:n ylläpitämän suomalaisen peliseurannan!

Lisäksi mietimme hieman eteenpäin suomalaista e-urheilu pelaajapörssiämme ja sen perusajatusta. Ensinnäkin otamme pelaajapörssiin vain sellaisia pelaajia, joilla on SEUL:n kautta hankittu suomalainen pelaajalisenssi. SEUL ry tekee arvokasta työtä suomalaisen e-urheilun kehittämiseksi ja me haluamme olla tukemassa tätä työtä. Pelaajalisenssi tarvitaan kaikilla muillakin harraste- ja kilpailulajeilta, joten sitä vaadimme myös me. Emme ole missään virallisessa yhteistyössä SEUL ry:n kanssa, mutta haluamme korostaa heidän tekemäänsä hyvää työtä suomalaisen e-urheilun edistämiseksi.

Pelaajapörssimme avautuu lähiaikoina ja pelaajat voivat hakeutua pörssiin, heti kun lomakkeet ovat avoimina. Lähestymme suomalaisia listoillamme olevia organisaatioita sekä tarvittaessa myös kansainvälisiä organisaatioita, pelaajan toiveista riippuen. Olemme tarvittaessa apuna myös pelaajan sopimusneuvotteluissa niin organisaatioiden kuin sponsoreiden kanssa.

Headhunting in eSports- palvelut

Suomalainen e-urheilu tarvitsee lisää tekijöitä ja tukijoita päästäkseen seuraavalle tasolle. Vaikka isossa mediassa luodaan kuvaa hyvin menestyvästä Suomesta e-urheilussa, on todellinen tilanne samanlainen kuin monessa muussa perinteisessä lajissa: lajin parhaat osaajat ostetaan ulkomaille, koska Suomessa ei voi pelata ammatikseen.

Suomessa on paljon pelaajia, myös hyviä pelaajia. Mutta Suomesta puuttuu vielä pitkälti ammatillinen pelaaminen ja ammatillisen pelaamisen oheispalvelut. Siksi suomiesports.fi lähtee kehittämään omaan Headhunting in eSports palveluaan. Ja sinä pelaajana voit lähteä mukaan MAKSUTTA, heti kun avaamme lomakkeen saataville. Organisaatioille Headhunting palvelut tulevat olemaan maksullisia. Headhunting palveluiden sisältävät sopimuspalvelut ovat myös maksullisia.

Headhunting in eSports palvelun tarkoituksena on auttaa pelaajaa löytämään itselleen sopiva uusi organisaatiot ja organisaatioiden löytää uusi pelaaja tai valmentaja.

Leave a Reply