Pelaaminen ammattina

Ajankohtaista Esports Koulutus Luettavaa Yleinen

Oletko ajatellut pelatessasi, että pelaisit työksesi? Mitä se vaatii, jotta pääsisit vaaditulle tasolle, ja mitä muuta se tarkoittaisi? Aluksi kannattaa ymmärtää, että esimerkiksi Suomessa oikeasti ammatikseen kilpailullista pelaamista harrastaa maksimissaan 50 pelaajaa, siis päätyönään.  Euroopassa on näin 2021 jo tuhansia ammattilaisia eri pelien piirissä, joten ei se aivan mahdotonta olisi, mutta tilastollisesti olisi kuitenkin todennäköisempää löytää ammatti jalkapallon tai vaikkapa jääkiekon parista.

Ammattipelaaminen vaatii omistautumista, osaamista ja rutkasti onnea. Se, että olet hyvä pelaaja kaveripiirissä ei vielä riitä, että pääsisit ammattilaisten tutkiin. Parhaat pelaajat totta kai nousevat tavalla tai toisella pelaten eri tasoilla vuosia, mutta myös luomalla pelaamisen kautta verkostoja, jotka auttavat sitten ammattilaisuuden alkuaskeleilla. Kilpailu ja pelaaminen ammattilaistasolla on kuitenkin jo huomattavasti tiukempaa kuin matalammilla asteilla. Pitää ymmärtää, että ammattilaistasolla kaikki vaatimukset ovat huomattavan korkealla, ja joukkueissa on vain tietty määrä paikkoja eri pelaajatyypeille. Kun vielä kyseessä on laji, mikä on todella ensiaskeleilla, ei pelaavilla organisaatioilla ole edes toimivia akatemioita tai penkillä vaihtopelaajia – eurheilussa benched pelaaja tarkoittaa käytännössä myyntiin laitettua pelaajaa, joka ei sovi joukkueen pelityyliin tai yksinkertaisesti ei ole tarpeeksi hyvä tälle tasolle.

Eri tehtävät

Jos kuitenkin haluat lähteä organisaatioon töihin, voit löytää työpaikan myös itse pelaamisen ulkopuolelta:

  • graafikko
  • videoeditoija
  • juontaja
  • striimaaja
  • pelien analysoija
  • tilastoija
  • network manager
  • affiliate manager
  • partner manager

Vähitellen eurheilun parissa toimivat organisaatiot varmasti Suomessakin kehittyvät ja mahdollistavat ansainnan myös pelaamisen ohessa, mutta tällä hetkellä vielä useimmiten oheistoimintoja ylläpitävät henkilöt tekevät työnsä innosta lajiin ja tukeakseen organisaatiota.

Riittääkö pelkkä treenaaminen

Se, että pelaat paljon ja treenaat päivittäin tuntikausia, ei välttämättä tarkoita, että kehityt samassa kaaressa. Jokaisessa pelissä on omat taktiset kuvionsa ja päästäkseen kilpailulliselle tasolle, voisi olla tuottavampaa oikeasti opiskella peliä esimerkiksi Gamerzclassin tunneilla. Tulevaisuudessa organisaatiot varmasti tuottavat entistä enemmän pelaaja-akatemioita ja pelikursseja, joilla ammattilaiset opettavat vähemmän pelanneita. Joskus voi olla jopa pahempi pelata satoja tunteja.. väärällä tekniikalla. Oletko itse huomannut jälkikäteen pelanneesi jotain peliä ”väärin”, koska kukaan ei ollut opastanut sinua aiemmin? Se ei riitä, että osaat tekniset nappulat ja liikkeet ja vastaavat, mutta pelien taktinen osaaminen ja varsinkin joukkueena toimiminen ovatkin sitten jo jotain aivan muuta.

Mitä voit tehdä?

Jos oikeasti pidät pelaamisesta ja haluaisit kokeilla siipiäsi, harjoittele pelaamista ja siinä samalla tee myös fyysisiä harjoitteita, eli sormien ja silmien koordinaation pitää toimia mahdollisimman optimaalisesti. Ymmärrä myös oma fysiikkasi ja kehosi – huonosti nukuttu yö tarkoittaa heikompaa koordinaatiokykyä, ja huonoruokailu sekin heikentää kehosi ja samalla myös pääkoppasi toimivuutta. Se, että keskityt vain pelaamiseen, ei riitä – se on vain yksi osa kokonaisuutta, ja pystyäksesi pelaamaan korkealla tasolla ja pärjäämään paineessa, tulee koko kehosi olla kunnossa. Ja vielä loppuun: energiajuoma antaa sinulle energialatauksen pariksi tunniksi, mutta juoman tehon hälvetessä, kehollasi on entistä pahempi energiavaje – opettele siis syömään siten, että saat tarpeeksi energiaa ja pitkiä pelejä varten nimenomaan pitkävaikutteista energiaa antavaa ruokaa!

Leave a Reply