Suomen kovimmat esports-tiimit, vaikuttajat ja amatöörit tuovat viihteellisen kilpapelaamisen aikuisyleisölle

Esports Kilpailu Uutinen

Battle of Boomers -turnauskonsepti tarjoaa pelaajalegendoille mahdollisuuden pidentää peliuraansa mielekkäällä tavalla. Konseptin peliturnaukset ovat rennompia, mutta silti niissä on merkittävät rahapalkinnot. Samalla turnaukset tarjoavat taktisinta ja taitavinta kilpapelaamista entistä viihteellisemmässä muodossa.

Statista-tutkimusyhtiön tietojen mukaan 65 prosenttia kilpapelaamisen seuraajista on yli 25-vuotiaita. Visionistin marraskuussa 2020 tekemä oma kuluttajakysely osoitti samankaltaisia tuloksia. Lisäksi haastattelujen perusteella havaittiin, että kilpapelaajien eläköitymisikä on varsin alhainen – usein alle 30 vuotta. Tähän tärkeimpänä syynä mainittiin kilpapelaamisen stressaavuus.

Olemme olleet mukana esportsissa eli kilpapelaamisessa asiakkaidemme kautta jo pari vuosikymmentä – itse asiassa jo ennen kuin esports-termiä edes yleisesti käytettiin

Olemme jo pidemmän aikaa huolestuneena seuranneet kuinka nuoressa iässä monet kilpapelaajat lopettavat uransa. Lisäksi viime vuonna korona iski myös kilpapelaamiseen eikä aiemmin suosittuja liveturnauksia voitu järjestää. Päätimme tarttua tilaisuuteen ja luoda kokonaan uuden kilpapelikonseptin. Sen ansiosta vanhempien pelaajien kilpaurat voivat pidentyä ja amatööripelaajat saavat mahdollisuuden kokeilla kilpapelaamista. Lisäksi aikuisyleisö pääsee kokemaan viihteellisempää pelaamista ja mainostajat tavoittavat ostovoimaisempaa yleisöä.”

kommentoi Visionistin perustaja Jiri Koivuniemi

Battle of Boomers tarjoaa mahdollisuuden myös amatööripelaajille, jotka eivät välttämättä ole koskaan pelanneet turnauksissa. Näin syntyy esimerkiksi suosittuun Counter-Strike: Global Offensive (CS:GO) -peliin sekajoukkue, jossa yhdistyvät pelilegendojen osaaminen ja amatööripelaajien innokkuus.

“Battle of Boomersin konsepti on mielenkiintoinen, koska se voi tarjota kilpapelaajien vaihtuvuuteen uudenlaisia ratkaisuja”, kommentoi ENCE-pelitiimin Joona “natu” Leppänen. “Jos pelaaja väsyy tiiviiseen pelitahtiin, hän voi ottaa rennommin, mutta silti jatkaa peliuraansa tiimissä. Eikä koskaan tiedä, jos amatööripelaajista joku nousee jossain vaiheessa varsinaiseen edustustiimiin asti.”

Ensimmäinen pilottiturnaus pääsiäisenä

Pääsiäislauantaina pelattavassa Autolle.com: Battle of Boomers -pilottiturnauksessa kolme Suomen tunnetuinta CS:GO-organisaatiota eli ENCE, hREDS ja HAVU pelaavat toisiaan vastaan kolmen hengen sekajoukkueilla. Huomattavasta 5 000 euron palkintopotista kisaavat tiimit, joissa pelaa yksi tiimin itsensä valitsema pelaajalegenda, yksi amatööripelaaja ja yksi tunnettu somevaikuttaja.

Natu

ENCEn pelaajalegendana pelaa Joona “Natu” Leppänen. hREDsiltä pelissä on mukana Mikko “xartE” Välimaa. HAVUa puolestaan edustaa Niklas ”lotibroS” Pehkonen.

Somevaikuttajista ovat mukana Eetu “Eeddspeaks” Pesonen sekä Justimusfilmsin Sami Harmaala ja Joose Kääriäinen.

Amatööripelaajat valitaan karsintakilpailulla ja arvonnalla. Karsinnat tapahtuvat sosiaalisessa mediassa, jonne voi jakaa videon pistoolifutiskuljetuksesta. Aikarajan alittaneiden kesken arvotaan kolmelle tiimipaikka turnaukseen. Lisätietoja karsinnoista löytyy pelitiimien somekanavista ja Battle of Boomersin sivustolta.

Kilpapelitapahtumien pioneerijärjestäjä Grail Group vastaa pilottiturnauksen varsinaisesta toteutuksesta yhdessä Ilta-Sanomien kanssa. Pilottiturnaus striimataan ainakin Twitch-, ISTV- ja Ruutu-videopalvelujen kautta 3. huhtikuuta kello 12 alkaen.

Pilottiturnauksen nimikumppanina toimii Autolle.com ja musiikkikumppanina Game Music Collective.

Autolle.com
Autolle.com on Suomen johtava vaihtoautokaupan digitalisoija ja käytettyjen sähköautojen kauppias. Yritys tarjoaa Battle of Boomers -turnauksen aikana kilpapelihenkisille ihmisille ainutlaatuisia autotarjouksia. Lisätietoja osoitteessa www.autolle.com.

Game Music Collective
Helsinkiläinen Game Music Collective -pelimusiikkiorkesteri on säveltänyt Battle of Boomers -turnausta varten E-Anthem-musiikkikappaleen, joka soi turnauksen kaikissa videomateriaaleissa. Lisätietoja osoitteessa www.gamemusiccollective.com.

Grail Group
Grail Group Oy on Suomen kokeneimpia e-urheiluyrityksiä ja samalla aktiivisin kilpapelisisällön tuottaja, yli 50 yleisötapahtumalla vuodessa. Grail Group yhdistää esports-yhteisön ja brändit järjestämällä online-turnauksia Grail Quest -palvelussa. Lisätietoja osoitteessa www.grail.fi.

Visionist
Teknologia- ja pelialaan keskittynyt Visionist on viestintä-, markkinointi- ja konsultointitoimisto digiajan asiakkaille, jotka tarvitsevat syvällistä tietämystä ja selkeitä ratkaisuja digitekniikan ja viihteen aloilta. Visionist toimii yhteistyössä kaikkien sidosryhmien kanssa tuoden tuotteille ja palveluille ainutlaatuista lisäarvoa. Lisätietoja osoitteessa www.visionist.fi.

Leave a Reply