Deloitte: Esports – mistä on kyse?

Uutinen Yleinen

Pelaamisella ei ole paikkarajoitetta – nykyään voidaan pelata missä vain ja koska vain, varsinkin Pohjoimaissa, missä älypuhelin on kaikista yleisin peliväline ja entistä enemmän ihmisiä pelaileaa päivittäin.

Älypuhelin on selkeästi ensisijainen peliväline Pohjoismaissa ja se on kehittynyt siksi viimeisten vuosien aikana. Vaikka miesten puolella heilläkin on älypuhelin noussut ensisijaiseksi pelivälineeksi, tulevat myös konsolipelit ja tietokone lähes samalla viivalla, mutta naisten puolella älypuhelin on selkeästi ykkönen. Muutos on ollut jarkkuvaa ja vahvaa nuorten aikuisten 18-24 vuotiaiden piirissä.

Ylläolevasta kuvasta käy varsin yksiselitteisesti esille ikäryhmittäin pelaaminen. Pelaaminen ei todellakaan ole vain nuorten ajanvietettä, vaan pelaajia löytyy kaikista ikäryhmistä ja päivittäin pelaavien määrät ovat yhä nousussa.

Pelaaminen yleensä liitetään kotona rentoutumiseen. Mutta oman älypuhelimen puoleen käännytään nukkumaanmenon aikoihin, televisiota katseltaessa sekä liikenteessä. Tilastot ja data kertovat että pelkkä TV ei enää riitä ylläpitämään mielenkiintoamme ohjelmia kohtaan joten toinen näyttö tai double screening – miksi tilannetta kutsutaan – on kasvava trendi, josta sanotaakin sen olevan jo nykyajan normi.

66% pelaajista kertoo pelaavansa kotona rentoutuakseen.

Tilastoista ja maailman markkinaraporteista nähdään että jo 2018 peliala teki noin 126,3 miljardia euroa liikevaihtoa ja alan on arvioitu kasvavan 10%:lla vuosittain ainakin vuoteen 2022.
Jos vuonna 2014 maailmalla oli 1,82 miljardia videopelien pelaajaa, on arvioitu että tänä vuonna heitä on jo 2,7 miljardia, ja suurin kasvu tulee mobiilipelien maailmoista ja pelaajista.

Samalla luonnollisesti E-urheilun markkinat kasvavat jättivauhtia. E-urheilu on kuitenkin vielä alkutekijöissään ja pääosin nuorempien sukupolvien pääpainopisteenä, mutta esimerkiksi Euroopassa e-urheilu on kasvanut noin 24% vuodessa aina vuodesta 2016 alkaen ja saavutti jo 2018 liikevaihto tason, joka oli 240 miljoonaan euroa.

Lähde: Deloitte Mobile Consumer Survey 2019 Nordic Cut (ohessa koko Deloitten tutkimus ladattavana PDF tiedostona)

Leave a Reply