Pelaaminen ja aikuisikä

Ajankohtaista Luettavaa Pelivihje

Videopelit tulivat ryminällä 1980-luvulla ja silloiset pelaajat ovat nyt jo isovanhempi iässä, joten pelaaminen on vaihvihkaa levinnyt kaikkiin ikäryhmiin ja sitä kautta pelaamisesta on tullut entistä arkisempaa, jopa siinä mielessä että pelkästään Suomesta löytyy yli 100 000 pelaajaa pelkän CS:GO pelin parissa, ja yli 40% aikuisväestöstä pelaa jotain mobiilipeliä kohtuullisella aktiivisuudella – pelaaminen on todellakin muuttunut.

Samalla kun pelaaminen on muuttunut, on siitä tullut aika- ja paikkariippumatonta, joka on samalla tuonut myös uudenlaisia ongelmia – miten pitää pelaamisen rajoista kiinni, ja kun pelaaminen on joka paikassa mahdollista, on myös pelaamisen seuraaminen ja rajoittaminen vaikeampaa- jotein aikuisten esimerkki on monella tavalla entistä tärkeämpää.

Vastuullinen pelaaminen

Vastuullinen pelaaminen tarkoittaa sekä taloudellista että sosiaalista vastuuta. Jokaisen pelaajan, pelaat sitten videopelejä tai kasinopelejä, tulee ottaa vastuu omasta pelaamisestaaan niin sen rahakulun kuin aikakulun myötä – pelaaminen ei voi ajallaan syrjäyttää muuta elämää, eikä pelaaminen voi kuluillaan viedä koko taloutta mukanaan – puhutaan sekä pelaajan että pelien operaattoreiden vastuullisuudesta. Enemmän se juuri nyt koskaa nettikasinoita ja niiden ongelmapelaajia, mutta myös kaikkien muiden pelien pelaamista ja sen vastuullisuutta.

Gonzo’s Quest on vuonna 2011 julkaistu online -kolikkopeli pöytä- ja mobiiliselaimille. Siinä on sekä ilmainen pelitila että uhkapelitila. Gonzo’s Quest oli NetEntin, maailmanlaajuisen online -kasino -ohjelmistojen ja -pelien toimittajan, ensimmäinen platinapeli.

Olet sitten pelaamassa jollain online peliserverillä seikkailupeliä tai vaikkapa yli 18-vuotiaana Haz Casinolla pelaamassa vaikka Microgamingin uutuuspeliä, niin sinun pitää ottaa vastuu omasta pelaamistasi. Ja jos lähdet pelaamaan nettikasinolla, muista

  • jokainen nettikasinon peli on 100% sattumaa ja onnea
  • et voita sen todennäköisemmin vaikka pelaisit 10 vuotta samaa peliä- joku toinen voi voittaa sen miljoonien jackpotin jo ensimmäisellä kerralla, ja sinä et koskaan – se on 100% sattumaa
  • suhtaudu kasinolle tallettamaasi rahaan, kuin että se olisi jo kulutettu- aivan kuten kaikki ajanviete ja viihde maksavat jotain
  • pelatessasi rahalla missä tahansa, tee itsellesi budjetti joka on suhteessa omaan talouteesi, äläkä aseta pelaamisen vuoksi omalle taloudellesi turhan kovia paineita tai kulutusta

Esimerkki ylläoleva Gonzos Quest on aikuisille tarkoitettu kasinopeli, jossa pelaaja lähtee Etelä-Amerikan inkojen ja azteekkien kuvien maailmaan rahapelissä, missä palautusprosentti on 96% luokkaa.

Olet sitten laittamassa rahojasi Haz Casinolle tai mille tahansa (useimmalle) eurooppalaiselle nettikasinolle, niin voit tehdä talletuksesi siinä valuutassa, mitä normaalielämässä käsittelet – se voi olla niin euroa, kruunu kuin dollari – tai sitten voit Haz Casinolla pelata myös oman kryptolompakkosi tai kryptopörssitililtäsi siirtämillä kryptoilla. Haz Casino on näitä uudenajan pelipaikkoja, missä myös kryptot käyvät pelivälineenä, siinä missä perinteinen rahakin – mutta Hazilla voit pelata myös vain leikkirahalla, ilman että rekisteröidyt tai käytät oikeata rahaa sentinkään arvosta.

Ja vaikka ylläolevassa kuvassa mainitaan bitcoin, niin todellisuudessa kasinolla käy yhtähyvin sen lisäksi mm. ethereumit sekä litecoinit – aivan riippuen siitä, mitä kolikkoja aiot kasinolle tallettaa.

Pelaamisen merkitys

Pelaaminen oli vielä ennen 2000-lukua paljon vähemmän huomiota saanut harrastus, koska silloin se ei vielä koskettanut niin suurta osaa kaikista ikäryhmistä. Silloin kun pelaaminen oli enemmän nuorten ja nuorten aikuisten harrastus, ei vielä osattu arvata, minkälaista pelaamista onkaan tulossa. Nyt 2020-luvulla suuri osa peleistä tehdään suoraan aikuisille, ja sivustoille kuten nettikasinot, että nuoret alaikäiset eivät pääse niitä pelaamaan.

Pelaamisen määrät ovat lisääntyneet vapaa-ajassa, ja samalla kun vapaa-aikamme on vuosi vuodelta lisääntynyt, on myös pelaamiseen käytetty aika, jopa siinä mielessä että mm. Kiinassa on jo useampaan otteeseen kiristetty nuorten sallittuja pelimääriä aivan lakiasetuksilla. Pelaaminen saattaa muodostua ongelmaksi jo teini-iässä ja videopelien äärellä vieteään tuntikausia joka päivä – tämä osa on sitä sosiaalista vastuullisuutta – jos tunnet tällaisen teinin, pyri saamaan hänet tekemään myös muuta kuin pelaamaan – sosialistumaan ja tapaamaan toisia ihmisiä reaalimaailmassa, eivät ammattilaiset esport urheilijatkaan pelaa ilman taukoja tai lomia!

Leave a Reply